NHL-kauteen 2025-26 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 20. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Boston Bruins.
Marco Sturm on palannut Boston Bruinsiin 15 vuoden jälkeen. Viimeksi hän oli lähtiessään pelaaja, nyt paikka on penkin takana joukkueen uutena päävalmentajana. Harjoituskausi on saksalaisen ensimmäinen mahdollisuus alkaa piirtää omaa kädenjälkeään perinteikkään seuran tulevaisuuteen.
Tulevaisuudesta Bostonissa onkin alettu puhua paljon. Nyt jos joskus on aika katsoa eteenpäin. Bruinsille tutusta jatkuvasta menestyksestä ei todellakaan ole takeita. Tie ylös divisioonan hänniltä saattaa olla pitkä.
Viime kauteen päättyi Bruinsin yhtäjaksoinen pudotuspelikeväiden putki, joka oli peruja vuodesta 2017. Viime kaudella 33 voitollaan ja 76 pisteellään Atlantic-divisioonassa kahdeksannelle sijalle jätetty karhulauma on todennäköisesti uuden ilmeensä rakentamisprosessissa vasta alkuvaiheessa.
Bruins on tehnyt kesän aikana joitakin hankintoja, mutta heidän kohdallaan ei puhuta aivan kärkiluokan osaamisesta. Lähimpänä sitä luokkaa on Viktor Arvidsson, uusi kasvo Bruinsin hyökkäyksen ykkös- tai kakkosketjuun. Kokenut hyökkääjä teki pari vuotta sitten Los Angeles Kingsissä 59 pistettä, mutta viime kaudella Edmonton Oilersissa 67 ottelua tuotti vaatimattomamman 15+12=27 pisteen potin.