Siskonsa Katien häitä edeltävänä iltana Johnny ja Matthew olivat poissa. Traagista tapahtumaa seurasivat muistotilaisuudet Calgaryssa ja Columbuksessa, hiljaiset hetket ennen NHL-otteluita ja kypärät, joihin liimattiin heidän muistoaan kunnioittavat tarrat viime kauden ensimmäisiksi viikoiksi.
Johnnyn paita oli ripustettu seinälle, kun Yhdysvaltojen maajoukkue valmistautui pelaamaan 4 Nations Face-Off -turnauksessa Montrealissa helmikuun alkupuolella. Samoin tehtiin muutamaa kuukautta myöhemmin, kun Yhdysvaltojen joukkue juhli maailmanmestaruutta Ruotsissa ja Tanskassa järjestetyissä MM-kisoissa.
– Halusimme kunnioittaa hänen elämäänsä. Omistimme maailmanmestaruutemme Johnnylle. Mielestäni meidän tulisi omistaa suuri osa Yhdysvaltojen maajoukkuekiekkoilusta hänelle, sillä hän oli niin iso osa tätä, Ottawa Senatorsin hyökkääjä Shane Pinto sanoi.
Navy Federal Credit Union NHL Stadium Series -ulkoilmaottelussa Ohio Stadiumilla 1. maaliskuuta niin Blue Jackets kuin Detroit Red Wings kunnioittivat Johnnya pukeutumisellaan. Blue Jackets marssi St. John Arenalle päällään Johnnyn tuttu tyyli, johon kuuluivat mustat ugg-saappaat, mustat collegehousut, Avalon Surf Shopista hankittu vaaleansininen huppari ja kolmella tähdellä varusteltu AMIRI:n lippis.
Red Wings tuli puolestaan ulos bussista päällään pelipaidat, joita Johnny ja Matthew olivat urallaan pukeneet. Johnnyn osalta mukana olivat Dubuquen, Boston Collegen ja Yhdysvaltojen maajoukkueen paidat. Matthewin osalta mukana olivat puolestaan Omahan ja Boston Collegen paidat. Kaikissa oli Gaudreaun nimi ja pelinumero.
– Oli hienoa nähdä kaikki kunnianosoitukset ja tuki, jota hänen perheensä, ystävänsä ja joukkueensa saivat tuolloin. Tietyllä tavalla pystyin tuntemaan tuen kaikilta joukkueilta ja faneilta koko liigassa sekä koko jääkiekkomaailmalta, Werenski sanoi.
– Hän oli poikkeuksellinen henkilö ja ansaitsi kaiken. Hän oli Johnny Hockey, joka oli matkalla yhdeksi kaikkien aikojen yhdysvaltalaispelaajista, jollainen hän itse asiassa on jo nyt.
Red Wingsin kapteeni Dylan Larkin puki päälleen Yhdysvaltojen maajoukkuepaidan Stadium Series -ottelussa. Hän oli Johnnyn joukkuekaveri MM-jäillä vuosina 2017 ja 2018.
– Toivon hänen perheelleen kaikkea hyvää. Tiedän, että perjantaista tulee vaikea, mutta sitä se on ollut koko vuoden, Larkin huokasi.
Johnny Gaudreau pelasi NHL:n tähdistöottelussa seitsemän kertaa, edusti Yhdysvaltoja MM-kisoissa viisi kertaa ja voitti alle 20-vuotiaiden MM-kultaa vuonna 2013. Hän kirjautti Flamesissa kaudella 2021-22 tehopisteet 40+75=115, mikä on kolmanneksi suurin yhdysvaltalaispelaajan yhden kauden pistesaalis. Edellä ovat vain Pat LaFontaine (148, 1992-93) ja Kevin Stevens (123, 1991-92).
Veljeksistä puhuttiin aina ensin ihmisinä ja vasta sitten jääkiekkoilijoina, kun asiasta kysyi olympialeirille osallistuneilta pelaajilta.
– Toivon, että hänet muistetaan hienona ihmisenä, koska hänen kanssaan oli mahtava olla. Kaikki halusivat olla hänen kanssaan, sillä hän oli jalat maassa pitävä perheihminen, Pinto luonnehti.
Winnipeg Jetsin puolustaja Neal Pionk voitti Johnnyn kanssa MM-pronssia vuonna 2018. Monien muiden tapaan hän muistaa Johnnyn lämpimänä ihmisenä.
– Muistan MM-kisoista sen, miten rento hän oli jään ulkopuolella. Hän oli pelatessaankin tavallaan samanlainen, sillä hän pelasi rennosti, mutta sitten yhtäkkiä räjähti ja hän teki jonkin huippusuorituksen. Jään ulkopuolella hän oli rento ja ystävällinen, mutta toki myös supertähti jo silloin. Oli hienoa, että pääsin kokemaan sen kaiken, Pionk muisteli.
New York Rangersin puolustaja Adam Fox kertoo nähneensä Johnnyn ensimmäistä kertaa 18-vuotiaana Flamesin kehitysleirillä. Gaudreau oli tuolloin jo täysverinen NHL-tähti.
– Hän kohteli minua kuin parasta kaveriaan. Se oli osa Johnnyn luonnetta, ja uskon, että juuri siksi kaikki olivat niin poissa tolaltaan, koska heidät tunnettiin loistavina ihmisinä. Johnny teki minuun ehdottomasti vaikutuksen. Pelaajana hän oli yksi NHL:n parhaista, mutta erityisesti ihmisenä. Se laittaa kaiken perspektiiviin. Jääkiekko tulee ja menee, mutta ihmissuhteiden rakentamisessa hän oli yksi parhaista, Fox luonnehti.
NHL-pelaajat palaavat pitkän tauon jälkeen talviolympialaisiin helmikuussa. Swayman sanoo, että Johnny olisi taatusti mukana olympiakultaan tähtäävässä Yhdysvaltojen joukkueessa.
– Hän olisi tällä leirillä tänään meidän kanssamme. MM-kisoissa näimme hänen paitansa pukukopissa. Hän on läsnä meidän elämässämme joka päivä. Uskon, että suurin kunnianosoitus, jonka voimme hänelle antaa, on ymmärtää, että hän on mukana päivittäin ja asettaa meille standardin. On meidän tehtävämme jatkaa hänen perintöään, Swayman linjasi.
NHL:n toimituspäällikkö Shawn Roarke avusti tämän artikkelin teossa