Roope Hintz DAL injury status update Aug 22

MILANO -- Viime kauden pudotuspeleissä jalkansa murtanut Dallas Starsin ykkössentteri Roope Hintz sanoo olevansa jälleen sataprosenttisessa kunnossa ja valmiina ensi kuussa alkavalle harjoitusleirille.

– Oloni on hyvä ja jalkani on kunnossa. Olen pystynyt harjoittelemaan tänä kesänä normaalisti, joten kaikki on hyvin, Hintz kertoi NHL-pelaajien mediapäivässä perjantaina.

Hintz, 28, loukkaantui, kun Edmonton Oilersin puolustaja Darnell Nurse huitaisi häntä vasempaan jalkaan Läntisen konferenssin finaalisarjan toisen ottelun kolmannessa erässä 23. toukokuuta. Hintz talutettiin jäältä pukukopin puolelle, eikä hän pystynyt pelaamaan seuraavassa ottelussa.

– Suurin ongelma Roopen vammassa oli se, ettemme saaneet verenvuotoa tyrehtymään kunnolla pariin päivään. Siksi häneltä jäi se yksi ottelu väliin, paljasti Starsin GM Jim Nill 6. kesäkuuta.

Hintz palasi pelaamaan lännen kaksi viimeistä finaalia ja teki maalin viitospelissä, johon Starsin kausi päättyi Oilersin vietyä ottelun nimiinsä 6-3 ja sen myötä ottelusarjan voitoin 4-1.

– Totta kai on aina rankkaa, kun loukkaantuu tuohon aikaan vuodesta, mutta sitä yrittää vain löytää keinon päästä takaisin jäälle mahdollisimman nopeasti. Löysimme ratkaisun ja pystyin pelaamaan, Hintz kertasi toukokuun lopun tapahtumia.

Hintzin mukaan jalkavammaan ei tarvittu leikkaushoitoa, vaan lepo riitti.

Stars varasi Hintzin toisella kierroksella (49.) vuoden 2015 NHL Draftissa. Hän on pelannut NHL-urallaan Dallasissa kaikkiaan 468 runkosarjaottelua (175+202=377) ja 95 pudotuspeliä (27+42=69).

Hintz sanoi toivovansa, että hänet valitaan Suomen joukkueeseen Milano-Cortinan 2026 talviolympialaisiin. Kolme hänen Dallasin-joukkuetovereistaan – hyökkääjä Mikko Rantanen sekä puolustajat Miro Heiskanen ja Esa Lindell – valittiin olympialeijoniin ensimmäisten kuuden pelaajan joukossa 16. kesäkuuta.

– Silloin unelmani toteutuisi. Lapsena sitä unelmoi olympialaisista ja maajoukkuepaidassa pelaamisesta. Tunnen kaikki pelaajat, jotka todennäköisesti valitaan tuohon joukkueeseen. Olisin niin siistiä päästä mukaan ja edustaa Suomea, Hintz sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö