fi rimpinen

NHL.com/fi jututti maalivahti Petteri Rimpistä ja kyseli hänen suunnitelmiaan vuoden 2025 NHL Draftin jälkeen. Los Angeles Kings varasi Rimpisen viidennellä kierroksella varaustilaisuuden 152. pelaajana.

Petteri Rimpinen löi itsensä läpi viime kaudella läpi Kiekko-Espoon maalilla. Liigan runkosarjan päätteeksi hän voitti Vuoden tulokas -palkinnon ja vartioi joukkueensa maalia pudotuspeleissä.

Toiselle liigakaudelle valmistautuva Kiekko-Espoo voi odottaa 19-vuotiaalta maalivahdiltaan nyt vieläkin enemmän ja parempaa.

– Tavoitteena on pelata samanlaisessa roolissa kuin viime kaudella. Tavoite on myös pystyä suorittamaan vielä paremmin ja sitä kautta auttaa joukkuetta pärjäämään vieläkin pidemmälle, Rimpinen tuumii.

Rimpinen pelasi runkosarjassa 40 ottelua torjuntaprosentilla 91,13, ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo oli 2,38. Kiekko-Espoo eteni ensimmäisellä liigakaudellaan pudotuspeleihin ja oli heti ensimmäisellä kierroksella yllättää hallitsevan mestarin Tapparan. Tamperelaiset kuitenkin voittivat ottelusarjan ratkaisevan viidennen ottelun jatkoerässä.

Rimpinen pelasi kaikki viisi playoff-ottelua, joissa hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,98 ja päästettyjen maalien keskiarvonsa 2,71. Liigaotteluiden päätyttyä Rimpinen liittyi Kiekko-Espoon U20-joukkueen riveihin ja torjui joukkueelle SM-hopeaa.

– Se oli tosi hieno kausi kaikin puolin. Me opittiin joukkueena aika paljon liigavauhdista ja mitä Liigan arki on. Nautittiin peleistä ja päästiin seuraamaan, mitä pitkään sarjassa pelanneet tekee. Itsekin opin kauden aikana paljon uutta.

Finland Petteri Rimpinen

Viime ja tämä kesä NHL-unelman ääripäät

Rimpinen oli jo vuosi sitten NHL-varausikäinen, mutta omaa nimeä ei kuulunut NHL Draftissa. Vahva kausi Liigassa sekä Nuorten Leijonien hopeamitaliin johtaneet loistosuoritukset alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa saivat kykyjenetsijät katsomaan suomalaismaalivahtia aivan uudella tavalla tänä kesänä.

– Totta kai oli hieno tunne saada varaus, kun sitä oli odottanut jo monta vuotta ja tehnyt sen eteen hommia. Ehdin jo pitkän tovin istua sohvalla katsomassa draftia, kun oma nimi tuli television ruutuun. Se oli tietyllä tavalla helpotus, kun odotti, että jos varaus tulisi tänä vuonna. Tosi hieno fiilis nähdä oma nimi.

Oliko mitään aavistusta, mikä seura varaisi sinut?

– No vähäsen. Kings ei ollut mikään hirveä yllätys, sillä kiinnostusta oli ollut. Todella mieluinen seura. Pääsin varauksen jälkeen seuran kehitysleirille, ja siellä kaikki vaikutti erittäin hyvältä. Maalivahtipuoli on heillä tosi hyvin hanskassa, ja valmentajat on todella osaavia. Kaiken kaikkiaan tämä kesä oli hyvin erilainen kuin viime kesä. Nyt on kokenut molemmat ääripäät.

Pieni kaukalo tuntuu hyvältä paikalta pelata

Rimpinen ei halua paljastaa Kingsin leirillä saamiaan ohjeita, naureskelee vain hersyvästi, ettei viitsi paljastaa kaikkia heikkouksiaan. Mutta jotain hän kertoo.

– Yksi neuvo oli sellainen, että treeneissä pitää olla jokaiseen kiekkoon aina satapinnainen fokus. Toinen oli tietty valmius, ettei torjunnan aikana enää muuta liikaa mitään.

Kesän ohjelmaan kuului myös tuleviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin valmistava Summer Showcase -turnaus Minnesotassa.

– Meillä oli tosi onnistunut turnaus, mutta siitä ei voi vielä vetää liikaa johtopäätöksiä tai luulla, että pelit olisi noin helppoja jatkossakin. Jenkit ja kanukit pyöritti omia kokoonpanojaan, ja jossain vaiheessa jengit sitten lyö ykkösporukan kasaan. Mutta turnaus oli meille tärkeä itseluottamuksen kannalta.

Rimpinen ehti hieman seurata muiden turnausosallistujien maalivahteja. Mukana oli uusia tuttavuuksia sekä entuudestaan tuttuja veräjänvartijoita, kuten Kanadan Carter George.

– Se oli mielenkiintoista. Jokaisella maalla on tosi hyvät maalivahdit.

Pidätkö pienessä kaukalossa pelaamisesta?

– Tykkään tosi paljon. Peli on siinä vähän lähempänä, ja kiekkoa saattaa tulla vähän yllättävämmistäkin paikoista maalille. Siinä korostuu kiekkojen hallinta, mihin pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota. Sitä pitää jumpata.

finland rimpinen

Pohjois-Amerikka siintää toiveissa vuoden päästä

Rimpinen arvioi olevansa tänä syksynä tietyllä tavalla hieman valmiimpi liigamaalille kuin vuosi sitten. Silloin hän ei tiennyt mitä odottaa, mutta nyt asiat ovat jo tuttuja, ja hän tietää Liigan vaatimukset paremmin.

Mitkä ovat kehityskohteesi?

– Nopeus ja ketteryys on vahvuuksia, mutta niitä pitää kehittää edelleen. Pohjois-Amerikassa peli on nopeampaa. Jos haluan päästä sinne pelaamaan, varsinkin pienenä maalivahtina näitä ominaisuuksia pitää kehittää koko ajan. Toinen on tietynlainen rauha joihinkin tilanteisiin, ettei mene ylipelaamiseksi. Näitä nyt jumpataan.

Kiekko-Espoon kopissa ei ole vielä ehditty tarkemmin puhua tulevan kauden tavoitteista, mutta Rimpisestä on selvää, että viimevuotista lähdetään parantamaan.

– Me ei olla enää nousijaporukka vaan on pelattu vuosi Liigaa ja tiedetään, mitä odottaa. Tiedetään, mitkä on meidän mahdollisuudet. Sen uskallan sanoa, että vaatimustasoa nostetaan.

Rimpisellä on täksi kaudeksi sopimus Kiekko-Espoon kanssa. Jos peli sujuu niin kuin hän toivoo, vuoden päästä tähän aikaan hän on valmistautumassa uuteen kauteen Pohjois-Amerikassa.

– Mutta otetaan nyt ihan rauhassa viikko kerrallaan. Jos ei ole vielä aika mennä sinne, niin ei tässä ole mikään kiire. Mutta Pohjois-Amerikka on tavoite ja pitääkin olla. Eihän muuten olisi mitään järkeä mennä joka päivä hallille tekemään töitä, jos ei haluaisi eteenpäin, hän linjaa.

Aiheeseen liittyvä sisältö